28. lokakuuta 2017

Odottaminen


Oletko joskus odottanut jotain asiaa tapahtuvaksi tai odotatko tällä hetkellä?  Se voi tuntua kuin ikuisuudelta.  Se voi tuntua pitkältä vaivalloiselta matkalta.  Mitä tahansa, minä tiedän, miltä se tuntuu.

Silloin, kun odotat jotain oikein kovasti, et välttämättä pysty miettimään mitään muuta.  Hetkeksi se voi hellittää, jos elämässä tapahtuu jotain, joka saa ajatuksesi muualle.  Mutta koko ajan se tykyttää takiaisen tavoin takaraivossasi.  Se voi olla puuduttavaa. Voi tuntua,ettei ole muuta elämää. Ei pysty elämään täysillä.

Minä olen ainakin sellainen,että,kun jotain kovasti odotan,eikä tarvitse edes olla kovin pitkäkään odotus takana,niin en meinaa pystyä sitten irrottamaan otettani siitä. Se on aika ärsyttävää. Mutta minkäs sille voi,kun aivot ei vain väkisin lopeta ajattelua. Välillä koen syyllisyyttäkin siitä,että joku asia vie niin ison palan kakkua ajatuksissani.

Mites teillä muilla?

Sitähän sanotaan,että: "odottavan aika on pitkä". 

Tuo kyllä osuu hyvin itseeni.
Odotteluista huolimatta seesteisempää ja rauhallisempaa viikonloppua kaikille.



-Sofia

1. lokakuuta 2017

Sanat ja puhuminen


Oletko koskaan miettinyt mitä puhut?  Meidän sanoilla on nimittäin todella TODELLA suuri vaikutus siihen miten me nähdään itsemme ja mitä me alamme uskomaan.  Jos sinulle on puhuttu paljon alaspäin painavia kommentteja,  ei ole ihme,  jos alat jo itsekin niihin uskomaan.  Se on jännä miten meidän aivot on tehty niin, että ne helposti ottaa totuutena kaiken,  mikä ei ole edes totuus.

Minusta on ihan kamalaa mihin tilanteisiin sanat- alaspäin painavat sanat voivatkaan ihmisen ajaa.  Joku alkaa hautoa itsemurhaa,  joku jopa tekee itsemurhan.  Jollakin alkaa anoreksia,  joku taas masentuu.

Ystävät rakkaat tämä on todella VAKAVA asia miten puhumme toisillemme.  Haluatko sinä olla painamassa alas sanoillasi vai nostamassa ylös?  Haluatko sinä olla ihminen,  josta voi sanoa,  kuinka hän rohkaisi?  Vai ihminen,  josta jää vain kuva,  kuinka hän ei muuta tehnytkään, kuin painoi alas ja satutti? 

Pysähdy hetkeksi ja mieti tätä.  Ota se tosissaan.  Sanoja on helppo päästää ulos,  mutta eikö niitä voisi opetella myös hallitsemaan?  Minusta tuntuu välillä, että tämä asia otetaan liian köykäisesti.  En ole itsekään täydellinen, mutta olen oppinut elämässäni tästä paljon.  Ja siksi tämä on niin lähellä sydäntä. 

Katsotaanpa vielä mitä Raamattu opettaa sanoista ja puhumisesta :

Mikään rietas puhe älköön suustanne lähtekö, vaan ainoastaan sellainen, mikä on rakentavaista ja tarpeellista ja on mieluista niille, jotka kuulevat.
Efesolaiskirje 4:29

Moni viskoo sanoja kuin miekanpistoja, mutta viisasten kieli on lääke.
Sananlaskut 12:18

Herra, pane minun suulleni vartija, vartioitse minun huulteni ovea.
Psalmit 141:3

Mutta minä sanon teille: jokaisesta turhasta sanasta, minkä ihmiset puhuvat, pitää heidän tekemän tili tuomiopäivänä.
Matteus 12:36

Lempeät sanat ovat mesileipää; ne ovat makeat sielulle ja lääkitys luille.
Sananlaskut 16:24

Minun suuni puhuu viisautta, minun sydämeni ajatus on ymmärrystä.
Psalmit 49:4

Aika monia kohtia ja tiedän niitä olevan enemmänkin.  Itse Jumalakin ottaa tämän aiheen tosissaan.  Joten:


Puhutaan lempeästi,  ei alas painaen.





-Sofia

23. syyskuuta 2017

Vertaileminen

                                                              Hei taas!


On mennyt pienoinen tovi, kun viimeksi kirjoitin tänne. Olen ollut väsynyt ja ei ole löytynyt inspiraatiota ja motivaatiota. Mutta nyt se asia korjantuu. :)

Tällä kertaa kirjoitan ajatuksia vertailemisesta. Oman itsensä vertailua muihin, oman elämänsä vertailua muihin. Oletko sinä koskaan vertaillut itseäsi toisiin tai omaa elämääsi? Minä ainakin olen. Iän myötä se on vähentynyt, mutta nuorempana koululaisena ja opiskelijana sitä vertaili aika paljonkin. Koulu- ja opiskelumaailmassa sinua arvostellaan ja pisteytetään. Se on silleen säädetty ja sen kuuluu mennä niin, mutta ihminen, jolla on huono itsetunto helposti ottaa tuon systeemin sillä tavalla, että alkaa vertailemaan itseään ja kokemaan huonommuutta, Aivan kuin ne numerot määrittelisi sen kuka olet ja oletko hyvä. Näin on käynyt minulle.

 Nuorempana minulla oli huono itsetunto paljon enemmän ja koin huonommuutta, kun en oo koskaan ollut mitenkään super hyvä arvosanojen suhteen. Onneksi sen myötä, kun aloin seurustelemaan ja pääsin työelämään se on karissut. En sano, ettenkö enää yhtään näin aikuisena vertailisi- enemmän se on sitten kallellaan siihen oman elämän vertailussa muiden elämään, mutta onneksi elämänkokemus ja rukousvastaukset ovat auttaneet siihen, että hyväksyn oman elämäni paljon paremmin ja itseasiassa pidän hyvänäkin asiana sitä, että olen saanut tähän ikään mennessä  paljon kokemusta. Ne ovat minua opettaneet ja niiden ansiosta olen onnellinen. 

Olen paljon muistuttanut mieleeni sitä, että jokaisella on oma polkunsa kuljettavana- niin yksilönä, kuin parisuhteessakin pariskuntana. Uskon, että Jumala on jo alusta alkaen suunnitellut jokaisella oman polun, miten se kuuluu mennä ja mitkä asiat tapahtuu milloinkin ja mitkä taas eivät. Hän on nähnyt millaisia me olemme yksilöinä ja pariskuntina ja sitä kautta hän tietää, mitä me kestämme ja mitkä asiat ovat meille hyväksi. 




Meillä jokaisella on asioita, joita haluamme, toivommme ja unelmoimme. Joskus asiat eivät tapahdu niin nopeasti niidenkään kohdalla, eikä välttämättä koskaan, mutta se ei tarkoita sitä, että jos niin ei tapahdu, elämämme on huonoa. Aina tulee tilalle asioita, jotka ovat parempia. Näin uskon. Kuitenkin uskon siihen myös, että kannattaa pitää kiinni niistä asioista, mitkä palaa sydämelläsi. Et voi koskaan tietää milloin ne saavutat tai onko nurkan takana vaikka vielä jotain parempaa. Aina kannattaa uskoa huomiseen, Minulle nämä asiat eivät ole olleet helppoja, eikä aina nykyäänkään ole, mutta olen kyllä ihminen, joka on taipuvainen uskomaan parempaan huomiseen. Kyllä minä olen monta kertaa heikkoina hetkinä meinannut heittää haskat tiskiin. Aina olen kuitenkin noussut ylös ja nähnyt miten Jumala kantaa. Elämä tuo yllätyksiä sille, joka jaksaa uskoa sen hyvyyteen ja mikä parasta, kun mukana on kaikkitietävä- ja valtias Jumala. Silloin saamme olla turvallisin mielin. 


Muista siis: oman itsensä vertaileminen muihin ja toisten elämiin ei auta sinua mitenkään. Se tuo vaan surua ja se on ihan turhaa. Heikkoina hetkinä koita muistaa, että meitä kannattelee suuremmat kädet ja niissä käsissä on turvallista olla tietäen, että kaikki tapahtuu sinulle ja elämässäsi niinkuin on tarkoitettu. Et halua vanhempana varmastikaan todeta, että elämä jäi elämättä ja olit katkera. 


Summasummarum: Älä vertaile! 


Rentoa viikonloppua!




13. syyskuuta 2017

Elämäni aakkoset

Eräässä blogissa törmäsin tällaiseen ideaan ja postaukseen. Minusta oli niin kiva idea, että päätinpä toteuttaa sen blogissani. 


Elämäni ABC:


A: Aurinko / tykkään keväästä ja kesästä, kun valon määrä lisääntyy ja sitä myöten energiakin, On kiva tuntea itsensä virkeäksi ja energiseksi. 

B: Banaani / tykkään syödä hedelmiä ja etenkin banaania. Se on ihanan makeaa ja pehmeää. Sitä on mukava syödä, ei vaadi kauheasti mitään kuorimista tms. 

C: cd:t / Tämä oli vaikea keksiä. En kuuntele juuri koskaan enää ihan konkreettisia cd-levyjä, mutta netin kautta kyllä..esim. google playsta. Eli ts. virtuaali cd-levyjä L)

D: Diddl / nuorempana keräsin kyseistä sarjaa ja minulla on vieläkin kokoelma tallessa. 

E: Elämä / hieno lahja, joka on minulle annettu. <3

F: fireproof / Todella hyvä ja koskettava elokuva, jonka olen katsonut ainakin kaksi kertaa. 

G: Google / Tietolähde,jota käytän lähes päivittäin ja josta saa apua ja stressiä aikaiseksi :D

H: huumori / Tykkään nauraa :)

I: iankaikkisuus / uskon, että kuoleman jälkeen saan viettää iankaikkisuuden taivaassa Jumalan luona. <3

J: Jarmo / rakas aviomieheni <33

K: kissat / tykkään kissoista. Kahden kissan omistaja ja elämäni aikana kissat ovat olleet paljon osa elämääni. 

L: lapset / tykkään lapsista ja työskentelen päiväkodissa. 

M: musiikki / terapeuttista, kaunista, lohduttavaa...musiikki on tärkeä osa elämääni. Tykkään laulaa, saan omia biisejä ja tykkään myös kuunnella musiikkia. 

N: nukkuminen / kun väsyttää on ihana kömpiä omaan sänkyyn nukkumaan. 

O: ohjelmat / seuraan varsinkin syksyisin tosi paljon eri ohjelmia. 

P: porkkanasosekeitto / viime aikoina olen tykästynyt tekemään kyseistä ruokaa ja se on tosi hyvääkin. 

Q: ei mitään hajua :D

R: Rukous/ päivttäinen juttelutapa taivaan iskälle. Tärkeä ja lohduttava asia. <3

S: solu / henkireikä. Seurakuntaperhe. <3

T: titanic / klassikko, mutta niin koskettava ja romanttinen.

U: usko / elämäni perusta. <3

V: vaatteet / päivittäinen pakollinen asia ja mukava shoppailukohde. ;)

W: when calls the heart / aivan älyttömän ihana ja koukuttava sarja!! 

x: xylitotl (-k) / hampaille hyvää ja aika usein syönkin esim. purkkaa. 

Y: ylistäminen / rakastan ylistää Jumalaa. <3

Z: ei tietoa 

Å: åbo / joulurauhan julistus <3

Ä: äitiys / suuri unelmani. <3

Ö: öitä / hyvän yön toivotukseni aika usein 






Siinäpä se. Aika hyvin sain asioita, muutamaan en keksinyt millään. 


Mukavaa keskiviikkoa! :)


-Sofia

9. syyskuuta 2017

Onnellisuus

Mistä sinä olet onnellinen?  Joskus on hyvä pohtia onnellisuutta. Pysähtyä miettimään, mitkä asiat tekevät sinut onnelliseksi. Silloin sitä monesti havahtuu siihen tosiasiaan, että kaikki on hyvin. Miksi murehdin niin paljon tai sressaan. Se on jotenkin hassu juttu, että onnellisuus on niin vaikea juttu. Monesti tuntuu, että automaattisesti menee vaihe päälle, jossa vain murehditaan ja nähdään helposti ne elämän epäkohdat. Miksihän se on niin? 


Onnellisuus taitaa olla myös asennekysymys. Suhtaudunko asioihin positiivisuuden kautta ja tietoisesti vältän stressiä. Tai ainakin tiedostan, mitkä asiat tuottavat stressiä ja pyrin välttämään niitä. Toki elämäntilanteet ovat erilaisia ja en sano sitä, että olisi helppoa tai mahdollistakaan kaikissa elämäntilanteissa olla onnellinen. Esim. jos joudut elämään väkivaltaisessa suhteessa tms. Mutta yleisellä tasolla uskon, että monilla meistä on asiat oikeesti ihan hyvin ja mahdollisuus onnellisuuteen. 


Mitkä asiat tekevät minut onnelliseksi? 



¤ Usko

¤ Avioliitto

¤ Ihmissuhteet

¤ Eläimet ja luonto

¤ kauneus

¤ shoppailu

¤ oma koti

¤ Terveys

¤ vakituinen työ

¤ lapset


... ja listaa voisi jatkaa vielä, mutta tuossa nyt muutamia. 


Koittakaapa tehdä ihan konkreettista listaa asioist, mistä olette onnellisia ja tulette huomaamaan kuinka paljon niitä on. 





Onnellista viikonloppua! 


-Sofia


5. syyskuuta 2017

Rauha

Mikä tuo sinulle rauhan-sisäisen rauhan?  Rauhan elämässä, rauhan siitä, että kaikki järjestyy?  Onko rauhaa mahdollista saavuttaa elämässä, joka vaatii paljon ja, jossa kiire on pinnalla.  


Joskus mietin, että kumpa voisin olla jossain kaukana kaikesta hälystä pois.  Paikassa, jossa ei ole mitään muuta, kuin sinä ja luonnonäänet.  Metsään toki voi mennä ja luonto saattaa rauhoittaa monia.  Mutta tiedättekö, sellainen paikka, johon voisi vain jäädä oleilemaan ilman mitään velvollisuuksia.  


Minä olen ihminen, joka kaipaan omaa rauhaa ja aikaa tehdä asioita, joista nautin.  Samalla olen kuitenkin ihminen, joka kaipaa ihmisiä ympärilleen.  Välillä vain on tosi vaikea rauhoittua ja ottaa se aika olla vain.  Olenkin yrittänyt sitä opetella ja tietoisesti olen laittanut esim.  puhelimen kiinni ja hyllylle joksikin aikaa. 


Puhutaanpa hetki sisäisestä rauhasta.  Tämä käsite on minulle aika vieras siinä mielessä, että olen myös ihminen, jonka on tietyllä tapaa vaikea luottaa ja olla stressaamatta.  Pyrin aina jollakin tavalla pitämään langat käsissäni ja voin kertoa,  se jos joku vie kyllä kaiken rauhasi.  Olenkin monta kertaa todennut ääneen sekä mielessäni, että sisäistä rauhaa en varmasti koskaan pysty saavuttamaan, 








Siitä huolimatta, vaikka en koskaan saavuttaisi sisäistä rauhaa , en ainakaan täydellisesti, niin miten saan sen ajoittain saavutettua tai mitkä asiat siihen vaikuttavat? Minulle apua on tuonut ja tuo:


usko, musiikki, läheiset, ,metsä, kissat ,kännykästä tauko, lepääminen, raamattu, rohkaisevat ajatukset ja tekstit, jutteleminen, rukous...


Mikä tuo sinulle rauhan elämääsi? 






Älä pelkää, sillä minä olen kanssasi. Älä pälyile ympärillesi, sillä minä olen sinun Jumalasi. Minä vahvistan sinua, minä autan sinua, minä tuen sinua vanhurskauteni oikealla kädellä. (Jes. 41:10)


Rauhaisaa tiistaita sinulle! 


-Sofia


3. syyskuuta 2017

Tunteiden sääteleminen

Tunteet ja niiden sääteleminen sekä sen erottaminen mikä on vain tunne ja mikä tunteesta seuraava teko sekä se, mikä on oikein ja mikä väärin. Aikamoinen soppa vai mitä? Minä ainakin olen joutunut pohtimaan todella paljon tätä aihealuetta omassa elämässäni näiden vuosien aikana -aikuisiällä varsinkin. 





Mitä tunteet ovat ja miten niitä voi säädellä? Onko se helppoa? Voiko siihen oppia vai onko ihminen yksinkertaisesti aina tunteidensa vietävissä? Tunteet ovat vain tunteita- jos joku loukkaa sinua, saatat tulla surulliseksi. Jos olet iloinen - se kenties kuuluu ja näkyy sinusta. Hymyilet, naurat -olemuksesi on iloinen, Jos olet väsynyt -saatat olla kiukkuinen, etkä jaksaisi tehdä mitään. Miten minä kuvaisin tunteita?- ne  ovat sisältäsi kumpuavia ikäänkuin vastauksia eri asioihin. Ikäänkuin kroppasi lähettäisi sinulle viestin, miten sinun kuuluu vastata erilaisiin asioihin. Se on kuin automaatti joka laittaa järjestelmänsä päälle kertoen sinulle mitä nyt kuuluu tuntea ja näin ollen vastauksena eri tunteet tulevat. Itse ajattelen, ettei tunteet itsessään ole vääriä. Mutta se, mitä saatat tunteesi vallassa tehdä ei ole oikein.  Tässä kohtaa tulee esille tunteiden säätely. Ei ole oikein, että kiukuspäissään suollat suustasi mitä tahansa lähimmäisellesi -tai tuiki tuntemattomalle. Eikä sekään, että heittelet tavaroita ympäri ämpäri. Sama pätee jokaisen tunteen kohdalla. 






Tiedän, että tunteiden säätely saattaa olla hyvinkin vaikeaa. Itse olen joutunut sitä paljon opettelemaan ja en ole vieläkään valmis. Eipä sitä kukaan ihminen taidakaan tulla täydelliseksi tämänkään asian kohdalla. Mutta tiedän, että tunteiden säätelyä voi opetella ja tunteista seuraavat teot voivat laimeta ajan saatossa. Mitä sitten kannattaisi ottaa huomioon/tehdä, jotta voisit päästä tunteiden säätelyssä eteenpäin? 


Listaan tähän asioita, jotka ovat minua auttaneet ja joista voisi olla sinullekin apua.


¤Tiedosta ongelmasi tunteiden säätelyssä. Ole rehellinen itsellesi.

¤Älä pelkää, ole myös armollinen. Tiedosta se, että olet ihminen, et ole täydellinen, mutta voit pyrkiä parempaan.

¤Aloita prosessi. Pyri pitämään aina mielessäsi tunteiden säätely ja, kun tilanne meinaa iskeä päälle, ehkä pääset hieman laimeammin jo tilanteesta ohi.

¤Älä hätäile, etene rauhassa. Liika stressi ei ainakaan auta asiaa. 

¤Lue aiheesta. Hanki tietoa ja ymmärrystä. Tutustu itseesi. Pyri selvittämää kuka olet ja miksi käyttäydyt miten käyttäydyt.

¤Tarpeen vaatiessa käy sielunhoidossa tai terapiassa. Läheisille juttelu auttaa myös. 

¤Ammenna voimavaroja sieltä, mikä on sinulle tärkeää. Minulle se on usko,musiikki ja läheiset. 









Itse olen käynyt läpi kaikki mainitsemani asiat tuosta listalta ja yhäkin käytän niitä apuna tarpeen vaatiessa. 


Mukavaa sunnuntaita! 


-Sofia

1. syyskuuta 2017

Psykologinen juttu?


Eilen illalla mietin, että haluaisin kirjoittaa tänne blogiini jotain järkevää.  Unohdin jo asian ja töissä syödessä,muiden kanssa jutellessa ajatus ensimmäiseen postaukseeni syntyi.  Kirjoitan ihan vain näin amatöörinä, oman elämänkokemukseni pohjalta.  Ja muutenkin minusta on kiva miettiä syvällisiä asioita, niin miksipä en myös niistä kirjoittaisi. 



Niinkuin otsikko kertoo: psykologinen juttu?  mikä se on?  Oletteko koskaan pysähtyneet miettimään?  Minä ainakin olen. Tänään viimeksi.  Itse ajattelen psykologisen jutun tarkoittavan asiaa, joka on ns. korvien välissä.  Asiaa, joka saa sinut syystä tai toisesta stressaamaan ja asiaa, jota kohtaan sinulla on valmiiksi ennakkoasenne. Se on kuin virus, joka jyllää aivoissasi kertoen sinulle, ettet pysty rentoutumaan etkä onnistu.  Se on kuin asennevamma, joka kertoo sinulle asioita negatiiviauuden valosta käsin. 
 No, mitä tällaiset psykologiset jutut sitten ovat?  Niitä on varmasti monia, riippuen ihmisestä ja elämäntilanteesta. Väitän, että moniin elämäntilanteisiin liittyy psykologinen tai psykologisia juttuja. 

Listaan seuraavaksi asioita, joita olen omassa ja tai toisten elämässä huomannut, kuullut tai nähnyt ja joiden väitän olevan kytköksissä psykologiseen juttuun. 


*ruoka
*lapsen nukuttaminen
*unelmiaan kohti kulkeminen


Avaan hieman jokaisesta listaamastani asiasta, miten näen psykologisen jutun niihin vaikuttavan.


Ruoka


Tällä tarkoitan sitä, että voi tulla tilanne eteen, jolloin sinun pitäisi maistaa uutta ruokaa ja syystä tai toisesta et suostu sitä maistamaan.  Joko se on liian inhottavan näköistä tai hajuista.  Sinulle tulee ennakkoajatus, että noin inhottavan näköinen tai hajuinen ruoka ei voi olla hyvää.  Etkä suostu edes maistamaan.  Minulle on käynyt näin sienien, teen ja kevätrullien suhteen ja arvatkaa: useamman vuoden ajan kaikki nämä ovat olleet osa elämääni ja tykkään jokaisesta niistä.  Toinen asia on se, että olet tykännyt joskus jostain ruoasta, mutta yhtenä kauniina päivänä sairastuit esim. mahatautiin syötyäsi sitä.  Ja näin ollen sinulle iski stressi, etkä pystynyt tai pysty syömään kyseistä ruokaa enää, koska ajattelet, että se ruoka aiheutti sinulle mahataudin. Jos kuitenkin pystytkin jossain vaiheessa taas sitä syömään, saatatkin huomata, että kyseinen ruoka ei aiheuta sinussa enää stressiä eikä mahatautia.  Ja olet päässyt asian yli.


Lapsen nukuttaminen:


Lapsia on erilaisia, mutta otan tähän esimerkiksi vahvasti omantahdon omaavan lapsen. Olet yrittänyt asettaa rajoja ja toimia niinkuin aikuisen kuuluisi toimia.  Olet huomannut, että lapsi on hyvin levoton,kun pitäisi alkaa nukkumaan.  Et ole saanut lasta nukutettua lukuisista yrityksistä huolimatta.  Alat itsekin olemaan väsynyt ja tahtoisit hieman omaa aikaa rentoutuaksesi.  Päässäsi alkaa pyörimään ajatuksia, jotka ovat negatiivisuuden valosta käsin tuotettuja.  Pinnasi alkaa kiristymään.  Epätoivo iskee ja lapsi vaistoaa tämän kaiken, eikä varmasti rauhoitu.  Saatat joutua suuttumaan ja jopa "painimaan" lapsen kanssa.  Kun olet jo riittävän väsynyt, luovutat ja rentoudut.  Sitten huomaatkin, että kas kummaa esim. tunnin "taiston" sijaan lapsi nukahtikin esim. muutamissa minuuteissa, kun olit riittävän rentona. Olen itse kokenut tämän kaltaisen kuvauksen tosi elämässäni ja todennut,että kyseessä on tainnut olla psykologinen juttu. 


Unelmiaan kohti kulkeminen:


Sinulla on unelma tai unelmia.  Innostut niiden toteuttamisesta aika ajoin, mutta sitten huomaatkin jonkin estävän sinua.  Ajatuksiisi vyöryy ajatuksia, jotka kertovat sinulle, ettet voi, et ole riittävän hyvä tms.  Sinulle tulee ajatuksia, jotka kertovat sinulle, ettet tulisi kuitenkaan koskaan saavuttamaan unelmaasi tai unelmiasi.  Kun kuitenkin päätät päässäsi soivista ajatuksista huolimatta tarttua toimeen, saatat huomatakin, että olet kulkemassa kohti unelmaasi tai unelmiasi.  Tätä olen tietoisesti yrittänyt harjoittaa ja olen huomannut, että ovi on enemmän auki unelman tai unelmien toteutumiseen, kun olen positiivisella mielellä.  Onko tämänkin asian taustalla psykologinen juttu? 


Miten sitten päästä eroon psykologisesta jutusta tai mitkä asiat siihen voisivat vaikuttaa?  Vai onko siitä mahdollista päästä koskaan eroon? 


Itse ajattelisin, että:

*sopivan rento olemus auttaa paljon ja pitkälle monissa asioissa.
*positiivinen ajattelu.
*luovuttaminen, joskus se vaatii sen, että yksinkertaisesti et yritäkään pidellä kaikkia naruja käsissäsi, vaan annat luvan itsellesi mennä lepotilaan.  Suurin haaste saattaa olla aivojen asentaminen siihen.
*usko itseesi ja unelmaan/unelmiisi sekä asioihin. 


Toivottavasti saitte irti jotakin tärkeää ja ajattelemisen arvoista tästä aiheesta ja postauksesta.


Rentoa viikonloppua kaikille!

 Muistetaan, ettei anneta psykologisen jutun vaikuttaa elämäämme tai ainakin pyrkikäämme sitä hallitsemaan. 






-Sofia